Reggio Emilia -pedagogiikka
Oppimisen pedagogiikka
Elämme yhteyksiä luomalla ja yhteydessä kanssaihmisiimme. Olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Tämä inhimillinen piirre on meissä myötäsyntyisesti. Vahvuutemme ihmisinä on kyky yhdistää eri asioita keskenään ja tarkastella niitä erilaisista muuttuvista näkökulmista käsin. Meidän ruumiimmekin on kokonaisuus, jolla on yhteytensä, huolimatta siitä miten terveydenhuolto yrittää meidät osittaa. Loris Malaguzzi käyttikin usein esimerkkinä aivoja, kun hän puhui pedagogiikastaan. Hänen mukaansa aivot rakentuvat synapsien verkostosta, joka yhdistää erilaiset kykymme ja ilmaisutapamme keskenään. Juuri tämä sillanrakennus on tärkeää. Nykypäivän aivotutkijat tietävät, että lapsuuden ympäristö, joka rohkaisee ongelmanratkaisuun, valintoihin ja sadan kielen käyttämiseen, vaikuttaa aivosolujemme kytkeytymismahdollisuuksiin, lukumäärään ja moninaisuuteen. Aivot kehittyvät, jos niitä käytetään. Aivoille ominainen tila on tutkiminen.
Aivojen sata kieltä voivat olla alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään kuin sinfoniaorkesteri, jossa jokainen soitin ja jokainen ääni vahvistaa toinen toistaan ja on tarpeellinen kokonaisuuden kannalta. Tämän mallin tutkivista aivoista, aivo-orkesterista, Loris Malaguzzi tahtoi siirtää pedagogiikkaan. Hän puhui tiedon rikkaudesta, viehättymisestä ja intohimosta. Sadasta kielestä, jotka ovat alituisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Halusta ja uteliaisuudesta, kyvystä ihmetellä. Kaikki tämä on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Teorian ja käytännön täytyy kuulua yhteen ollakseen merkityksellistä.
Malaguzzin sanoin lapsilla on uskomaton kyky antaa uusien ajatusten hedelmöittää vanhoja teorioita, he antavat yllättää itsensä. Lapset pystyvät selviytymään tilapäisestä kaaoksesta, kun heidän todellisuutensa kaatuu päälaelleen. He keksivät uusia oletuksia, tutkivat ja löytävät uusia haasteita. Lapset ovat joustavampia, uteliaampia ja voimakkaampia kuin mitä koskaan osaammekaan kuvitella.
|
|
| |
|
|